Nyt on käymässä niin, että tämä tyttönen on saamassa joululahjaksi kannettavan.. Joten mietin, että aloitanko tarinaa vielä. Olen keksinyt kaksi vaihtoehtoa:

1. En aloita Lehtisolaa vielä, vaan sitten vasta joulun jälkeen.
3. Aloitan Lehtisolan nyt, mutta se päättyy ennen joulua, joten osia ei tule paljoa.

On myös olemassa sellainen vaihtoehto, että jos en aloita nyt tämän tarinan tekoa, teen kyllä jonkun muun pikkutarinan. Minulla on mielessäni jo pari juonta sitä tarinaa varten, mutta se on paljon pienempi projekti kuin Lehtisola. Päähenkilönä olisi Viola Letterman, jonka elämästä kerrotaan. Juonenkäänteitä tapahtuu, ja dramatiikkaa ei puutu yhtään.

Toivon, että kerrotte mielipiteenne, että osaan miellyttää teitä.